Kalakukkoa ja saaristolaiselämää Kuopiossa

Kuopio on Kallaveden rannalla sijaitseva satamakaupunki ja Pohjois-Savon maakunnan keskuskaupunki. Tämä 110 000 asukkaan kaupunki on kooltaan Itä-Suomen suurin kunta. Kuopion kunnassa on lisäksi huomattava määrä kesämökkejä ja loma-asuntoja. Tuhansien kilometrien mittainen rantaviiva, kaunis saaristo ja alueen leuto ilmasto selittävät Kuopion suosion kesälomalaisten keskuudessa. Parhaiten Kuopio tunnetaan kuitenkin kansallisruoastaan kalakukosta, joka on ruistaikinakuoren sisään leivottua kalaa. Kalakukko on yksi perinteisimpiä suomalaisia ruokia, ja se on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi.

Pitkä historia urheilun saralla

1900-luvun alussa, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, Kuopio alkoi kehittyä ja väkiluku kasvaa ripeään tahtiin. Kuopioon perustettiin asuinalueita, kouluja ja urheilukenttiä. Osa urheilukentistä, muun muassa Väinölänniemen urheilukenttä, ovat säilyneet noilta ajoilta ja ovat yhä käytössä. Kuopion tunnetuin nähtävyys lienee Puijon torni ja hyppyrimäki, jotka sijaitsevat luonnonsuojelualueella kaupungin laidalla. Paikallisten liikuntakeskuksena tunnetulla Puijolla on järjestetty talviurheilukilpailuja jo 1900-luvun alkupuolelta saakka. Puijoa on kutsuttu myös “talviurheilun kehdoksi”. 1929 Puijoon rakennettiin ensimmäinen hyppyrimäki, joka on sittemmin purettu, mutta uusien hyppyrimäkien myötä 1990-luvulla Puijolla alettiin vuosittain pitää mäkihypyn maailmancupin kilpailut. Puijon hiihtoseura on myös yksi maailman parhaita mäkihyppyseuroja. Puijon tornin huipulla sijaitsee ravintola ja se on pääosin matkailukäytössä.

Pitkä historia urheilun saralla

 

Kunnan liikuntapalvelut

Puijonlaaksoon kaavailtiin aikoinaan suurta urheilukeskusta, jossa oli tarkoitus olla muun muassa jäähalli, uimala, luistelurata sekä uimala. Alue osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi rakentamisen kannalta, sillä Puijonlaaksossa oli paljon suojeltua metsää. Jäähalli sijoitettiin lopulta nopeasti kasvavalle Niiralan asuinalueelle, ja sinne nousi lopulta myös loput urheilukeskuksesta. Tänä päivänä Niirala tunnetaan nimenomaan liikuntapalveluistaan, sillä siellä sijaitsee lukuisten ulkoliikunta-alueiden lisäksi urheilu-Kuopion ylpeys, Kuopio-halli. Kuopio-hallissa järjestetään urheilukilpailujen lisäksi konsertteja, messuja sekä muita tapahtumia. Hallin uumenista löytyy niin palloilukenttiä, voimistelualueita, kuntosali, juoksuratoja kuin esiintymislavakin. Niiralasta löytyy lisäksi Valkeisenlampi. Lammen ympärille on muodostunut yksi kaupungin suosituimmista virkistysalueista. Lammen ympäri kulkee juoksurata, joka toimii talvisin hiihtolatuna. Kesäisin alueella voi uida ja pelata vaikkapa jalkapalloa. Niiralan Huuhanmäellä on myös valaistu pururata ja hiihtolatu.

Kuopion keskusta-alueella sijaitsee historiallinen Väinölänniemen yleisurheilu- ja jalkapallostadion. “Vänärinä” tunnetun stadionin historia juontaa juurensa 1900-luvun alkupuolelta, jolloin Kuopion asukasluku alkoi kasvaa ripeästi. Eräs Suomen kuuluisimmista kestävyysjuoksijoista, Paavo Nurmi, on tehnyt kaksi maailmanennätystä Väinölänniemen stadionilla. Yhdeksänkertainen olympiavoittaja teki 10 000 metrin maailmanennätyksen 1924, sekä 2000 metrin maailmanennätyksen vuonna 1927. Tänä päivänä Väinölänniemen stadion toimii muun muassa vuonna 1923 perustetun Kuopion Palloseuran kotikenttänä, sekä yleisesti yleisurheilun ja jalkapallon harjoituskenttänä. Stadionilla järjestetään vuosittain yksi Suomen suurimmista nuorisoyleisurheilutapahtumista, Hannes Junior Games. 80-luvulla alkunsa saanut tapahtuma on nimetty kuopiolaisen juoksijan Hannes Kolehmaisen mukaan. Hannes Junior Gamesiin osallistuu vuosittain kymmeniä 9-19-vuotiaita yleisurheilijoita, jotka kilpailevat muun muassa keihäänheitossa, kuulantyönnössä, pituus- ja korkeushypyssä sekä kolmiloikassa.

Nuorten asialla

Vaikka Kuopio on tunnettu erityisesti urheilukaupunkina, nuorille on tarjolla myös muunlaisia palveluita. Kuopion kunnan nuorisopalveluiden tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja hyvinvointia sekä tarjota mielekkäitä aktiviteetteja nuorille. Kuopion kaupungin nuorisopalveluissa työskentelee erilaisissa toimeksiannoissa yhteensä 27 nuoriso-ohjaajaa. Kaupungin nuoriso-ohjaajat tekevät yhteistyötä muun muassa koulujen, vanhempainyhdistysten, seurakunnan sekä erilaisten järjestöjen kanssa. Nuorille on tarjolla nuorisotiloissa järjestettyjä tapahtumia, tukea ja apua neuvontatyön puitteissa sekä kesäleirejä. Kuopiossa on yhteensä 14 nuorisotilaa, joissa nuoret voivat viettää aikaa tai osallistua nuorisotyöntekijöiden järjestämiin tapahtumiin, kuten leffailtoihin, discoihin, askartelupajoihin sekä musiikkitapahtumiin.

Kuopion nuorisopalveluihin kuuluu myös Walkers-auto, tuttavallisemmin Wauto, joka on matkailuautosta muunnettu nuorten tarpeita palveleva liikkuva nuorisotila. Palvelu on omiaan erityisesti haja-asutusalueen nuorille, joiden on muuten hankala päästä nuorisopalveluiden pariin. Wauto kulkee Kuopion eri asuinalueilla, tarjoten nuorille niin nuoriso-ohjaajan tukea kuin edullisia kahvilapalveluita ja turvallisen toimintaympäristön.

Nuorten asialla

 

Kasvava kunta Pohjois-Savon keskuksessa

Kuopion väestönkasvu on jo vuosikaudet ollut tasaisessa kasvussa, johtuen muun muassa useista kuntaliitoksista joita Pohjois-Savossa on tehty. Maaningan liityttyä Kuopion kuntaan vuonna 2015, kaupungista tuli Suomen suurin maidontuottajakunta. Kauniin, merellisen luonnon vuoksi myös matkailu on yksi tärkeimpiä elinkeinoja Kuopiossa. Kunnan liikuntapalvelut ovat runsaita ja erinomaisia, johtuen sen pitkästä historiasta erityisesti talviurheilun parissa. Vaikka Kuopiossa on huomattava määrä kesämökkejä sekä omakotitaloja, myös kerrostalorakentaminen on lisääntynyt erityisesti kantakaupungin alueella. Myös Kuopion työttömyysprosentti on alhainen kansallisella tasolla. Kunnan väestömäärän ja elinkeinojen kasvu mahdollistavat myös liikunta- ja nuorisopalveluiden jatkuvan kehittämisen. Hyvä työllisyystilanne, sekä erityisesti Kuopion yliopiston lääketieteellinen linja, houkuttelevat nuoria asukkaita muuttamaan ja jäämään kaupunkiin.