Karjalan alue, kansa ja kulttuuri – Osa 1

Karjala on kulttuuris-maantieteellinen alue, joka sijaitsee Itä-Suomessa, ja Venäjän länsiosassa, Suomen rajan tuntumassa. Alueen rajat ovat Suomenlahti, Saimaa, Vienanmeri, Ääninen ja Laatokka. Suomen isommista kaupungeista Joensuu, Lappeenranta ja Imatra sijoittuvat Karjalan alueelle. Venäjän puolella suomalaisille tunnetuimpia kaupunkeja ovat Petroskoi, Karjalantasavallan pääkaupunki, Viipuri, sekä Sortavala. Viipuri oli Suomen vallan alle kuuluessaan Suomen neljänneksi suurin kaupunki Helsingin, Turun ja Tampereen jälkeen, ja alueella näkyy edelleen vahvana Suomelle tyypillinen jugend-arkkitehtuuri. Tänä päivänä koko Karjalan alueella toimii aktiivisena Karjalan Liitto, joka ylläpitää ja edistää Karjalalaista kulttuuria rajan molemmin puolin. Liitto on myös ollut kantavana voimana useiden Viipurin Suomen vallan aikana rakennettujen kohteiden kunnostamisessa.

Karjalan historia

Historialliset karjalaiset asuttivat aluetta joka piti sisällään nykyisen Karjalan tasavallan, Karjalankannaksen, Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä pohjoisemmassa sijaitsevan Kymenlaakson. Karjala käsitteenä puhekielessä kuitenkin vaihtelee, ja joskus alue mielletään laajemmaksi, joskus pienemmäksi. Suomi menetti nykyisen Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan Venäjälle Talvisodan päättyessä Moskovan rauhaan 1940. Tämän seurauksena yli 400 000 silloista Karjalaista joutui jättämään kotinsa ja kulkemaan evakkoina Suomen puolelle. Suomi valtasi alueet takaisin jatkosodan aikana, mutta lopullisessa 1944 solmitussa rauhansopimuksessa raja palautettiin Talvisodan aikaiselle alueelle, aiheuttaen toisen evakko aallon. Suurin osa Karjalaan kautta historian asuttaneista ihmisistä on kuulunut suomen sukuisiin kansoihin, suomalaisten lisäksi alueella on asunut karjalaisia ja vepsäläisiä. Tänä päivänä suurin osa Venäjän puoleisen Karjalan asukkaista ovat syntyperäisiä venäläisiä. Karjalasta löytyy merkkejä ihmisasutuksesta 10 000 vuoden takaa, ja alueen sijainti lännen ja idän rajalla on antanut alueen kulttuurille vaikutteita niin Suomalaisesta kuin Venäläisestäkin perinteestä. Karjala on pompoteltu Ruotsi-Suomen ja Venäjän omistuksessa vuosisatojen kuluessa, ja nykyään alueen kahtiajako tarkoittaa myös kulttuurin jakautumista rajan yli.

Karjalan historia

Karjalaisen elämän rituaalit

Karjalaisen elämänmuodon peruskiviä ovat suku ja perhe, ja useiden perheyksiköiden muodostamat suurperheet olivat yleisiä, saman katon alla saattoi asua useiden veljesten perheitä, sekä naimattomia sukulaisia. Naiset ottivat miehensä suvun omaksi ja miehen äiti hallitsi perhettä rautaisena matriarkkana. Maa ja rakennukset myös periytyivät perheen pojille, joten nuorten tyttöjen oli tärkeä päästä ajoissa naimisiin. Vuosittainen luonnonkierto antaa kulttuurille oman makunsa, ja tapoja tulee sekä luterilaisista ja ortodoksisista perinteistä, joiden kirkkovuosien tärkeät tapahtumat jaottivat karjalaisten vuoden. Karjalalaisessa hääkulttuurissa morsian kirjaimellisesti siirrettiin sulhasen perheen omistukseen. Häät alkoivat sulhasen tullessa kysymään morsiamen isältä tytön kättä, ja käydessä neuvotteluja myötäjäisistä. Morsian ja hänen perheensä saivat kosinta tilanteen yhteydessä sulhaselta lahjoja, ja usein morsian myös kiersi kylässä kihlauksen jälkeen anomassa tutuilta lahjoja uutta koria varten. Päivää ennen sulhasen mukaan lähtöä morsian kävi puhdistavassa kylvyssä läheisten ystäviensä kanssa, ja tämän jälkeen tapana oli morsiamen itketys, jota varteen taloon tuotiin itkuvirsien taitaja. Hääpäivän koittaessa morsiamen päähän puettiin rituaalisesti naimisissa olevan naisen päähine. Miehen kodissa vietettiin toiset hääjuhlat jotka saattoivat kestää useita viikkoja, ja päättyivät vasta morsiamen vanhaan kotiinsa tekemään myötäjäisten nouto reissuun. Miniät joutuivat tämän jälkeen anopin lähes orjuuttamaksi, ja oli tavallista että he avioliiton alkuaikoina he kävivät silloin tällöin lapsuudenkodissa lepäämässä. Kuolemaan liittyvät rituaalit vaihtelivat luterilaisen ja ortodoksi uskontojen välillä. Ortodoksi karjalaiset pitivät vainajaa pirtissä päiviä, jotta surijat saattoivat jättää jäähyväiset. Siinä missä luterilaisten hautaustavat eivät eronneet paljon omistamme, ortodoksit suorittivat myös useita riittejä joiden tarkoitus oli sitoa henki kuolemaan, ja estää sen harhaileminen elävien maailmassa. Jokaisen kylän lähettyvillä sijaitsi kalmisto, hautausmaana käytetty vanha korkea metsikkö. Sekä naiset että miehet itkivät hautajaisissa, usein itkijänaisen avulla, ja kuusiviikkoa hautajaisten jälkeen oli tapana syödä muistamisateria vainajan kunniaksi.