Mielenkiintoinen Kokkola

Kokkola on Pohjanlahden rannikolla sijaitseva mielenkiintoinen kaupunki. Kokkola on täysin kaksikielinen kaupunki. Ruotsin kielellä Kokkolasta käytetään nimeä Karleby. Kaupungissa asuu viimeisten tietojen mukaan reilut 47.000 asukasta. Kaupunki on mukavan kokoinen matkailukaupunki, ei liian suuri muttei liian pienikin. Tekemistä kaupungissa riittää sopivasti, vaikka viikonloppureissun ajaksi, miksei pidemmäksikin aikaa.

Kokkolan kaupungin synty on mielenkiintoinen tarina sinänsä. Kaupunki on perustettu vuonna 1620. Kaupunki ei ole perustettu niin sanotusti perinteiselle paikalle, sillä ajanlaskun alun aikaan Kokkolan kohdalla lainehti vielä meri. Osa kaupungin maa-alasta on alkanut nousta jossain 800-luvun tienoilla merestä. Tämä merestä noussut osa kantaa nimeä Kirkonmäki. Myöhemmin maa-alaa merestä on noussut lisää ja samoin Kokkolan pinta-ala on kasvanut. Tämä on todellakin poikkeuksellinen kaupungin synty ja kasvu ja se tekee kaupungista mielenkiintoisen vierailukohteen.

Kaupunkiin mahtuu paljon historiaa sen synnyn jälkeen. Kaupungin on perustanut kuningas Kustaa II Adolf. Kokkola on ollut kuuluisa historian kulussa sen laivoista ja niiden tervalasteista. Kokkola sijaitsee kulkuyhteyksiltään hyvällä paikalla ja se toimiikin Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksena. Kokkolaan on tosiaankin helppo tulla monelta suuntaa, joko junalla tai bussilla tai ihan omalla autolla. Kaupungissa palvellaan useammalla kielellä, palvelua saa sujuvasti ainakin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kaupunki on kansainvälinen paikka, jossa halutaan auttaa turistia tuntemaan olonsa kaupungissa kotoisaksi.

Tärkeimmät nähtävyydet Kokkolassa

Kokkolassa on todella mielenkiintoinen vanhakaupunki, jonka nimi on Neristan. Tämä alue on peräisin jo 1650-luvulta ja se on täynnä idyllisiä vanhoja puutaloja. Neristan sijaitsee ihan nykyisen liikekeskustan läheisyydessä. Alue on kaikkiaan 12 korttelin kokoinen, jossa vanhimmat puutalot ovat 1600-luvulta. Alue on todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Jos turisti haluaa kulkea läpi koko vanhakaupungin keskusta-alueen matkaa, tulee kaikkiaan 3,5 km. Kävelyreitti on erittäin mukavan mittainen kuljettavaksi, vaikka aurinkoisena iltapäivänä.

Kokkolan kaupunki, kun sijaitsee meren rannalla, on sen rannikolla myös mielenkiintoista kävellä ja katsella. Rannikko on kaunista aluetta kuljettavaksi. Kokkolan ulkosaaristossa sijaitsee Tankarin majakkasaari, joka lumoaa turistin mahtavilla näkymillä ja luonnolla. Tämä majakkasaari sijaitsee noin 15 kilimetriä Kokkolan satamasta luoteeseen. Saarella sijaitsee muun muassa 1889 valmistunut majakka, joka on hyvä maamerkki saarelle. Saarelta löytyy myös hylkeenpyyntimuseo sekä linja- ja luotsiasemat. Tämä kohde on ehdottomasti visiitin arvoinen. Sen historia on mieleenpainuvaa ja maisemat erittäin kauniit.

Tärkeimmät nähtävyydet Kokkolassa
Tärkeimmät nähtävyydet Kokkolassa

Kokkolan vanhassa kaupungissa sijaitsee historiallinen talo, nimittäin Fredrik ja Anna Draken kotitalo. Talossa on sisällä vielä sen alkuperäinen kalustus. Talo on lahjoitettu kaupungille testamentilla. Tämä kyseinen talo on valmistunut 1600-luvulla, tarkkaa vuotta ei ole tiedossa. Talossa sijaitsee myös vanha kirjasto monine teoksineen sekä taidetta ja käsitöitä.

Pienille lapsilla ja miksei isommillekin ja aikuisille on tarjolla miellyttävä kotiseutumuseo. Kotiseutumuseo on nimeltään Kaarlelan kotiseutumuseo. Tässä museossa on tarjolla oikeaa talonpoikaiskulttuuria. Alueelta löytyy muun muassa talli, paja, karstatehdas ja vanha keskiaikainen kivikirkko. Historiallisesti mielenkiintoinen kohde, joka on auki kesäkuukausina.

Nähtävyyksiä Kokkolasta löytyy vielä paljon lisää, ihan kaiken ikäisille. Näistä mainittakoon Öjan kalastusmuseo, Ohtakarin kalastusmuseo, Toivosen eläinpuisto, Palomuseo ja maailmankuulu englantilainen maihinnousuvene barkassi. Barkassi on nähtävissä Kokkolassa. Venettä on käytetty Krimin sodan aikaan.

Yhteenveto

Kokkola on ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki. Siellä on todella paljon tekemistä ja historiaa. Lisäksi kaupunki sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla. Kaupunki on monipuolinen kesäkaupunki, mutta myös muina vuodenaikoina sieltä löytyy tekemistä kaiken ikäisille. Reissua kannattaa suunnitella etukäteen hyvin ja tiedot ovat kaikki saatavilla hyvin internetin välityksellä ja kaupungin turistitoimistosta.